6/04/2015

#KATUMUOTIVIIKOT

Moikkamoi!
Useimmat teistä onkin varmaan jo Instagramin puolelta bongaillut, että olen mukana Indiedaysin ja Olympuksen yhteisessä kampanjassa nimeltään #katumuotiviikot. Tämä on itseasiassa mun ensimmäinen kampanja johon olen päässyt mukaan ja mulla on aivan huikeat fiilikset tästä! Kampanjan tarkoituksena siis on bongailla kaduilla kivoja ja kiinnostavia katutyylejä ja yksinkertaisesti napata heistä asukuvia, tietenkin keskellä keskustaa, jäiks. Ette arvaakkaan kuinka vaikeaa se lopulta olikaan, mennä pyytämään tuikituntemattomilta asukuvia polvet hytisten ja sanat takkuillen, haha! Onneksi kun siinä pääsi alkuun ja oikeaan ajatusmaailmaan alkoi homma helpoittua huomattavasti, silti siihen meni kolme kokonaista päivää keskustassa seisoskellen ja rohkeutta etsien, mutta onnistumisen tunne oli lopulta aivan huikea! 

_MG_8964

"Rentoa ja mukavaa, niin on hyvä!"
ELLI | 22 | JYVÄSKYLÄ

Tänä vuonna teidän onneksenne jo klassikoksi muodostuneisiin #katumuotiviikkoihin voi osallistua ihan jokainen. Sillä tänä vuonna katumuotiviikot valtaavat blogien lisäksi Instagramin. Jokainen teistä voi siis osallistua katumuotiviikoille käyttämällä hashtageja #katumuotiviikot sekä @olympussuomi. Kaiken tämän lisäksi Instagramissa käydään kilpailua jossa on jaossa kolme tuotepakettia Olympukselta, jotka sisältävät ihanan Olympus PEN E-PL7 -kameran sekä 25mm kitinKaikki katumuotikuvat nostetaan myös #katumuotiviikkojen kampanjasivulle click, josta löydät myös kilpailun ohjeet ja säännöt. 

1.palkinto lähtee bloggaajalle/lukijalle, jonka kuva kerää eniten tykkäyksiä Instagramissa. 
2. palkinto arvotaan kaikkien #katumuotiviikot @olympussuomi kuvan julkaisseiden kesken
3. palkinto arvotaan kaikkien #katumuotiviikot @olympussuomi kuvia tykänneiden kesken

sp_camera_epl7_productgallery_01

Oletteko te kuulleet jo siis tästä kaunottaresta nimeltään Olympus PEN E-PL7? Nimittäin mä tutustuin tähän kameraan aivan hiljattain, ja mun mielestä tää on aivan sairaan makee kamera - ihan valehtelematta. Itselläkin alkoi pikku hiljaa herätä hinku tähän - tätähän voisi kantaa paljon kätevämmin mukana matkoilla, vai mitä?  En tiedä sitten mikä on mun lempi ominaisuus, kaunis muotoilu, kääntyvä näyttö vai wifi-jako - mulle vaan kaikki pliis. Saa nähdä löydänkö joku päivä itseni ostamasta tätä ihanuutta, haha. Jos kiinnostus heräsi lueppas lisää täältä.


18091679615_4813791ebe_o

"Pukeudun fiiliksen mukaan."
SANTRA | 19 | JYVÄSKYLÄ

_MG_9065

"Rennot vaatteet, mutta paljon erilaisia asuja."
UNNA | 16 | JYVÄSKYLÄ

Loput mun katumuotikuvista löydätkin mun oman instagramin puolelta eli nimimerkin @matildamakitalo takaa. Käythän kurkkaamassa mun loput kuvat ja osallistu ihmeessä tähän upeaan kampanjaan julkaisemalla omat katumuotikuvasi instagramissa. Tarkemmat ohjeet ja säännöt  löydätkin täältä.

3 kommenttia :

  1. Ihastuin sun blogiisi ja tyyliisi, sait musta uuden lukijan! Ihana tää katumuotiviikot kampanja, itellä ei varmaan ois ikinä rohkeutta mennä kuvaamaan jotain tuntematonta haha :-D

    http://kauneudenilluusio.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Oon katellu noita kuvia instagramista ja ehkä vähän houkuttelis osallistua, mutta en usko että ainakaan tältä tytsyltä löytyis rohkeutta, haha! :-D Sä oot kuitenkin saanut tosi onnistuneita kuvia ja mielenkiintosia tyylejä ikuistettua! Huikee kampanja ja sun blogikin on aivan ihana! :-O♥

    VastaaPoista
  3. Heii tosi ihana blogi! :) Ja tää katumuoti -kamppis on niin kiva! Mua kiinnostaisi kuinka pääsit mukaan tähän? Jään seurailemaan! :) Jyväskylän tyttöjä täälläkin, blogin voi käydä kurkkaas tästä:
    http://m-stay-fresh.blogspot.fi/

    VastaaPoista

Muistakaa että ruudun toisellakin puolen on vain ihminen, ja ennenkuin haukut mieti oletko itse täydellinen, kiitos!